Rakkaus ja nautinto ovat kaksi asiaa, jotka liikuttavat maailmaa.
Rakkaus on asia, jota kaipaamme elämäämme. Rakkaus saa meitä tekemään asioita toisen ihmisen puolesta tai vuoksi. Rakkauden takia on helposti valmis luopumaan omastaan. Rakastunut ihminen on energinen ja onnellinen.
Nautintosta saamme hyvää fiilistä. On luonnollista haluta kokea nautintoa uudelleen. Nautinto on hyvin koukuttavaa ja saa helposti mukaansa, ottaen ylivallan ihmisestä.
Miten rakastaa ja nauttia siten, että se on elämää kunnioittavaa ja tuottaa hyvää?
Kaiken alku on sinussa itsessäsi. Oman itsen rakastaminen on alku. Itsen rakastaminen ei ole itsekyyttä. Itsen rakastaminen on omien heikkouksien ja vajavaisuuksien hyväksymistä. Oman kehon kohtelemista rakkaudellisesti ja hellästi. Itsen rakastaminen on omien toiveiden ja tunteiden kuuntelemista.
Kun annat itsellesi rakkautta ja anteeksiantoa, sitä tarvitessasi, sinun on helpompi kohdata myös muita ihmisiä rakkauden kautta. Rakkaus on vapauttavaa, se ei pakota asettumaan mihinkään muottiin tai olemaan tietynlainen.
Nautintoon on ihana upota ja antautua. Antaa sen viedä mennessään. Kokea se vahva energiaryöpsähdys omassa kehossa uudelleen ja uudelleen. Elämä olisi kovin yksitoikkoista ilman nautinnon hetkiä.
Jos nautinto kuitenkin ajaa kaiken muun edelle, se lakkaa olemasta nautinnollista. Siitä tulee pakkomielle. Ja silloin ohjaksikssa on jokin muu kuin sinä. Vähän samoin käy rakkauden tavoittelemisen kanssa. Mitä enemmän sitä haluaa elämäänsä, sitä kauemmas se karkaa.

Saat sen, mistä luovut
Rakkaudessa ja nautinnossa on tärkeää hetkeen rauhoittuminen ja siinä oleminen. Kiirehtimättä ja luopuen päämäärästä, jostain mitä mieli tavoittelee, kykenee antautumaan täysin rakkaudelle ja nautinnolle. Oman huomion kiinnittäminen käsillä olevaan hetkeen vahvistaa sitä. Kykenet ottamaan vastaan enemmän. Kykenet antamaan enemmän itsestäsi tai itsellesi.
Rakkaus on sinun luonnollinen tilasi olla tässä maailmassa. Rakkaus on syvin olemuksesi ja sisäinen valosi. Mitä enemmän annat sille tilaa olla ja valaista elämääsi, sitä enemmän sinä loistat rakkautta. Mitä enemmän kylvät rakkautta maailmaan, sitä enemmän se sinua kannattaa. Antaa sinulle voimaa olla oma itsesi.
Nautinto on hetkessä elämistä parhammillaan. Se on energiaa, joka kuplii sisälläsi ja haluaa kokea joka solulla itsensä uudelleen ja uudelleen. Elämä on tarkoitettu nautittavaksi. Elämä on myös ruusuilla tanssimista ja runsautta, iloa ja kuplivaa naurua.
Anna itsellesi rakkautta! Nauti itsestäsi ja elämästä kehossasi, jokaisella solulla!
Photo by Jamie Street on Unsplash